Historia

Veljekset Kauko ja Keijo Liikanen voidaan lukea suomalaisen klassisen kitaran rakennuskulttuurin merkittävimpiin toimijoihin. Ensimmäiset kitarat valmistuivat vuonna 1977, ja päätoimiseksi kitaranrakennustyö muuttui vuonna 1986. Heidän innovaatioihinsa lukeutuu muun muassa patentoitu Lens Resonance System® (LRS), joka on ollut tärkeä osa kansirakennetta kaikissa Liikasten käsityönä valmistamissa kitaroissa vuodesta 2000 lähtien.

LRS on ollut keskeinen osa myös tuotekehitystä. ”Aloitimme klassisten kitaroiden valmistuttamisen ulkomailla vuonna 2004. Ideana oli saada laadukkaita LRS-patentilla varustettuja kitaroita myös aloittelijoiden ja aktiiviharrastajien käyttöön. Halusimme erottaa nämä tehdaskitarat kotimaisesta käsityöstä käyttämällä Kantare-tuotemerkkiä. Kaikissa näissä malleissa oli Lens Resonance System, jonka ansiosta myös pienemmät lasten kitarat soivat herkästi ja voimakasäänisesti. Laaduntarkkailu oli koko ajan Suomessa”, kertoo soitinrakentaja Kauko Liikanen.

Vuonna 2022 alkoi uusi vaihe: Keijo ja Kauko Liikanen siirtyivät ansaitusti eläkkeelle ja kitaroiden teollisesta tuotannosta vastuun otti Tomi Tolvanen ja hänen luotsaamansa Musiikkitoteemi. Samalla tuotemerkki muuttui: syntyi Riento® Guitars ja mallinimet uudistuivat. Myös kitaroiden trimmaus siirtyi Tampereelle helmikuusta 2022 lähtien, ja siitä vastaa kaksi soitinrakennuksen ammattilaista. Soittimet valmistetaan edelleen Espanjassa ja Romaniassa. Käytännössä kitarat ovatkin samoja, jo tutuksi tulleita laatusoittimia, jotka palvelevat tämän päivän ja tulevaisuuden kitaristeja vasta-alkajista konkareihin.